ETS:n Felix Alopaeus pelasi toista kertaa urallaan junioreiden SM-kisoissa ja onnistui nappaamaan pronssisen mitalin pojat 12v -sarjan kaksinpelissä. Pääsarjan seitsemänneksi sijoitettu, juuri 10 vuotta täyttänyt Felix voitti avauskierroksella karsinnoista tulleen Arttu Ronkaisen 7-5, 6-3. Toisella kierroksella Felix sai luovutusvoiton nelossijoitetun yllättäneeltä Jami Savolaiselta tilanteessa 6-0, 1-0. Semifinaalissa ykkössijoitettu Oliver Byskata oli vielä vahvempi, mutta Felixille hienosti pronssia! Felix sai myös nelinpelissä pronssia yhdessä Markus Vainikan (HVS) kanssa. Saman ikäluokan nelinpelin finaaliin selviytyi isoveli Max yhdessä Oscar Paavolaisen (EVS) kanssa, mutta joutuivat taipumaan maanantaina pelatussa loppuottelussa ykkössijoitetulla parille. Tiukka semifinaalivoitto takasi kuitenkin hienosti hopeisen SM-mitalin.

16-vuotiaiden sarjassa poikien nelinpelin finaaliin pelasi hienosti Oliver Saarinen yhdessä vakioparinsa Oskar Antinheimon (HVS) kanssa. Oliver ja Oscar voittivat semeissä tiukan ottelu-tie-breakin 10-6 ja finaalissa vastaavasti taipuivat 3. erässä Valtteri Solatielle ja Aleksi Löfmanille 10-8. Onnittelut Oliverille SM-hopeasta!

Tyttöjen 16v sarjassa vahvaa paluuta loukkaantumisten jälkeen tekevä Ella Tuomela palasi mitalikantaan voittamalla nelinpelissä Annika Hakovirran (ÅLK) kanssa kakkossijoitetun parin ottelu-tie-breakissa 10-4. Tuo voitto toi paikan semeihin ja SM-pronssia, kun semifinaalissa tuli tiukka tappio 3. erässä 10-7.